Kova työ palkitaan lopultakin!

Toinen päivitys samalle päivälle, wow!


Noniin otetaampas nyt kiinni kaikkeen mitä on parin kk aikana tapahtunut.
Olen painanut tässä 1,5v putkeen töitä ilman ainuttakaan lomapäivää ja viimeisen 2 viikon aikana tein ylitöitä karkeasti n. 30h. Työmaat piti saada valmiiksi ja kukas muu siellä iltamyöhään painais kun minä. Viikonloppuisinkin vein lapset aamusta mummolaan ja painelin ite töihin ja olin iltaan asti, koska hommat vaan piti saada valmiiksi, ei muu auttanut. Tulin tähän uuteen firmaan 2016 huhtikuussa, joten viime vuosi meni täysin ilman lomia ja heinäkuussa pitämästäni kesälomasta puuttui 3 lomapäivää, joten olen ylitöinä tehnyt ne itselle sisään + tein helatorstain töitä että saisin senkin palkalliseksi.
Noh, tilinauha tuli ja yksi työpäivä puuttui, eivät olleet maksaneet helatorstailta palkkaa, eli tili jäi TAAS vajaaksi, prkl! Eli ei penniäkään saanut sijoituksiin tästäkään tilinauhasta. Minä sitten hermopäissään ilmotin mestarille että pidän perjantain palkallisena vapaapäivänä koska minä olen sen ylitöinä sisään tehnyt ja siihen minulla on oikeus. Myös toinen työkaveri teki samoin. Eli perjantai oli nyt sitten vapaa ja lähdettiin tämän työkaverin kanssa torstaina vähän terassille maisteleen huurteista, kun oli niin mahtava ilma :) Hauskaa oli kun niin harvoin tulee käytyä, mutta meni kyllä rahatkin. Selvinpäin ei baariin kannattais lähteä. Aamulla tiliä katsomaan ja se näytti mukavat -150€ edellis illasta, eli nyt ei todellakaan saatu rahaa säästöön tai sijoituksiin :D
Kovasti oon töitä tehny joten tuo rentoutus ilta tuli ihan oikeaan vaiheeseen ja rahaahan se vain on, pitää sitä joskus vähän törsätäkkin :)
Kovan työn on myös huomannut minun pomo, joka tuli yllättäen työmaalla minulle porisemaan ja itse ilmoitti että olet sinä Joni niin perhanasti tehnyt töitä ja pitänyt työmaata kasassa että meidän mielestä sinun palkka on LIIAN PIENI!
Olin kyllä niin innoissaan ja hymy pyllyssä ja totesin vaan että onhan se minustakin liian pieni työtasoon ja työmäärään nähden, joten saan palkankorotuksen! Ja jännittävintä tässä on se etten tiedä mihin palkka nousee koska pomo aiko ite laittaa "sopivalta tuntuvan korotuksen". Toivotaan että tulis edes 1€/h lisää.
Eli tulevaisuudessa saan varmaan taas vähän enemmän rahaa säästöön ! JES!
Kyllä elämässä kova työ aina palkitaan, ainakin minä uskon siihen! Eli jos haluaa elämässä rikastua, on vaan tehtävä töitä joka tilanteessa niin hyvin kuin pystyy niin asioilla on tapana järjestyä parhain päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TERVETULOA BLOGIINI

Ero, rahat meni, luotto tapissa.. Mitä on tapahtunut?

Aika vaan lentää Hei vaan pitkästä aikaa kaikki lukijat. Aikaa on vierähtänyt yhtäkkiä 1,5 vuotta, enkä ole tehnyt yhtään sijoituksia j...