Kassa katsaus & ensimmäinen tavoite saavutettu!

Kassa katsaus & ensimmäinen tavoite saavutettu!


Hei kaikki! Jälleen on kassan tarkastelun aika ja iloiten saan ilmoittaa että elämäni ensimmäinen tavoite sijoitus uralla on saavutettu, nimittäin kassa pamahti eilisen "ison" talletuksen myötä yli 3000€!!
Olen ollut tässä muutaman kuukauden urakka hommissa, joten olen tienannut vähän paremmin aina kun olen saanut pohjia ja sen takia sain nyt tehtyä vähän isomman talletuksen. Suurimman osan olen silti siirtänyt omalle säästötilille, koska Joulukuussa meille syntyy kolmas lapsi ja minulla täytyy olla "varakassa" kunnossa että selviämme koska vaimo jää äitiyslomalle.
Lapselle on kaikki hommattu valmiiksi, laitan vielä 200€ käteistä rahaa talteen että sillä saa vaimo käydä ostamassa kaikkea tilpehööriä mitä nyt vauvalle tarvitsee.

En olisi alle vuosi sitten uskonut että minulla on jo nyt kasassa sijoituksissa yli 3000€, tuntuu jotenkin aivan epätodelliselta.. Aloitin säästämisen 100€ talletuksella ja muistan sen tyhjän olon sisällä; "noniin, sinne meni 100€.. Eipä se kovin suurelta tuolla näytä". Kuvittelin tietysti ettei tästä ikinä tule mitään, en minä saa kassaa edes 1000€, saatika 10 000€, enkä ainakaan saa tuhansia euroja sijoitettua vuodessa. Toisin kävi.. Tämmöiselle säästäjän luonteelle sijoittaminen on kyllä mahtava harrastus, kassa senkun kasvaa kasvamistaan ja minä yritän aina saada enemmän ja enemmän sijoituksiin.
Jos en sijoittaisi, en usko että minulla tämmöisiä rahoja olisi säästötilillä. Tililtä rahat vaan tuppaa hupenemaan, millon mihinkin turhaan. Nyt kun joka tilistä siirrän ylimääräiset rahat sijoituksiin, tiedän etten voi niitä kotiuttaa ja niimpä myös kaupoissa tiedän etten voi ostaa mitään ylimääräistä turhaa.
Nyt minun pitää lähteä taas vaihteeksi työmaalle painamaan hommia vaikka onkin viikonloppu, mutta kohta urakka loppuu ja kilahtaa taas vähän lisää tilille :)

Joulukuussa aion tehdä kassan vuosikatsauksen, vaikka aloitinkin sijoittamisen periaatteessa lokakuussa 2016, mutta "oikeasti" sijoittamisen aloitin helmikuussa 2017, jolloin minulla oli jo järkevä suunnitelma olemassa; joten ehkä tuo joulukuu voisi olla aina se vuosikatsauksen ajankohta.

Olen myös käyttänyt pian pari kuukautta Monefy-nimistä ohjelmaa puhelimessani, jolla seuraan tarkasti mihin kaikki rahani menee, niin aion tehdä tästäkin asiasta pian päivitystä blogiini niin päästään yhdessä näkemään tarkasti mihin rahat katoaa ja onko mahdollista vieläkin säästää.

Hauskaa vkloppua! :)
 


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon!! :) Nyt vaan seuraavaa tavoitetta kohti, eli 6000€, täältä tullaan! ;)

      Poista

TERVETULOA BLOGIINI

Ero, rahat meni, luotto tapissa.. Mitä on tapahtunut?

Aika vaan lentää Hei vaan pitkästä aikaa kaikki lukijat. Aikaa on vierähtänyt yhtäkkiä 1,5 vuotta, enkä ole tehnyt yhtään sijoituksia j...