Ero, rahat meni, luotto tapissa.. Mitä on tapahtunut?

Aika vaan lentää


Hei vaan pitkästä aikaa kaikki lukijat. Aikaa on vierähtänyt yhtäkkiä 1,5 vuotta, enkä ole tehnyt yhtään sijoituksia ja nyt voisin vähän avata tilannetta miksi näin on käynyt.

Aloitetaan nyt tuosta erosta ja oikeastaan kaikki kulminoituu siihen. Eli muutimme erilleen vaimoni kanssa 1,5v sitten, vähän niinku "kokeeksi" että miltä se elämä tuntuu elää ilman toista ja paraneeko vai huononeeko tilanne. Meillä kun on 3 lasta ja silloin 1,5v sitten pienin lapsi oli aivan vauva ja samaan aikaan hommattiin myös koira. Stressi oli aivan tapissa, pieni vauva itkee, 2 isompaa lasta haluaa huomiota, koira opettelee sisäsiistiksi, eli paskoo ja kuseksii nurkkiin ja puree kaiken rikki mitä löytää. Jokainen päivä oli yhtä taistelua ja molemmilta vaan loppui voimat, eikä enää muuta ratkaisua löydetty kun erilleen muuttaminen.
Minä jäin asumaan meidän omakotitaloon ja vaimo asui vuokralla.
No onneksi hyvin pian huomattiin että ei tämä ero mikään oikea ratkaisu ollut ja muutettiin takaisin yhteen, mutta rahapussille tämä kävi aivan valtavan kalliiksi.
Kaiken pahan lisäksi, eron aikana minulta loppui talveksi myös työt, eli olin yksin omakotitalossa, 160 000e velkaa niskassa, ilman töitä, liiton rahoilla (60% palkasta)...
Kyllä täytyy myöntää että tuo oli elämäni vaikeinta aikaa. Kaikki asiat oli aivan sekaisin, tuntu että koko elämä oli revitty ja rikottu ja mikään ei toiminut, meni rahat, meni lapset, meni kaikki.
Onneksi nykyään asutaan kaikki taas saman katon alla, mutta tuo rahallinen lovi tuntuu edelleen meillä molemmilla. Molemmilla on aikalailla BN luottokortti tapissa ja tuntuu että rahat tarve lisääntyy jatkuvasti kun lapset kasvaa, eli eletään melkolailla kädestä suuhun eikä luottoa saa paljon sen enempää lyhennettyä kun kaikki menee mitä tulee.
Olen kuitenkin ottanut nyt niskasta itseä kiinni ja yrittänyt taas aggressiivisesti säästää. Tein laskelmia ja huomasin että rahaa pitäisi kyllä joka kk pari sataa jäädä ylimääräistä.
Nyt vuoden 2019 olenkin säästänyt niin paljon kun mahdollista ja olen saanut säästöön 3100€. Pian minulle myös maksetaan urakka jonka töissä sain valmiiksi ja siitä pitäisi tulla ylimääräistä n. 1000-1500€. Myös vuoden 2017 ateria korvaukset ja kilometri korvaukset on verottajalla maksamatta, joten sieltäkin jossain kohtaa pitäisi tulla lisää ns. "ylimääräistä" rahaa säästöön.

Kysynkin nyt teiltä viisaammat henkilöt, mitä itse tekisitte tilanteessani.
A) käytän kaikki säästöni ja maksan luottokortin pois -> tämän avulla minulla jäisi enemmän säästöön joka kk, mutta toisaalta taas kaikki säästöni hupenisi ja BN luottokortti on kyllä todella edullinen kuluiltaan niin en tiedä onko tämä järkevää.
B) Laitan kaikki rahani sijoituksiin, samoihin mihin rahaa olen sijoittanut tähänkin asti.
C) Pidän rahat tilillä pahan päivän varalle. (Olen pitänyt rahat tilillä nyt sen takia koska pelkäsin että joudun taas talveksi pakkolomalle, joten sivukassa olisi antanut minulle helpommat oltavat kun palkkatulot pienenisi 40%:lla. Nyt kuitenkin näyttää että koko talveksi töitä olisi).

D) Joku muu?

Yritän jatkaa nyt blogin päivitystä taas ja sijoittamista haluan myös jatkaa. Katsotaampa myös mitä sijoituksille kuuluu:

"Oikeat" sijoitukseni porskuttaa oikein mukavasti plussalla kaikki, joten hyvin menee. 3v kehitys on huimat +19,30%, joten jotain se minäkin olen oikein tehnyt.

Muistutan edelleen että tämä nordic mining oli alkutaipaleella tehty tyhmä ostos, jonka annan lojua tuolla ja sille saa tapahtua mitä tapahtuu.

Sijoituksien arvo on yhteensä +4493€. Säästössä 3100€ + urakka rahat 1000-1500€. Jos siis laittaisin sijoituksiin säästöni, minulla olisi hyvin pian täynnä 10 000€!!!

Kyllä hermoja koetellaan..

Onni vai epäonni?

 

Hei taas pitkästä aikaa. En ole nyt pariin kk kirjoitellut mitään koska en ole saanut rahaa sijoituksiin penniäkään. Uuden asunnon takia säästötililtä on pitänyt jatkuvasti käyttää rahaa ja aina tilin tullen on pitänyt tankata säästöihin lisää rahaa että säästyy ne kuuluisat pahan päivän rahat.
Huomenna on tili ja ajattelin taas laittaa roposia sijoituksiin jos jotain jää yli laskujen jälkeen. Maksan siis yksin koko omakotitalon lainan lyhennyksen  + siihen vielä muita laskuja päälle niin ei sitä paljoa taas jää.
Onko tämä sittenkin minun onni etten ole voinut sijoittaa? Kurssit on montuttanu ihan PERHANASTI ja ärsyttää lukea näitä uutisia jatkuvasti missä kehotetaan lopettamaan sijoittaminen ja kerrotaan miten kaikki on päin persettä ja kaikki myy kaiken (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sijoitussivusto-sijoittajien-taytyy-valittomasti-valmistautua-kurssipudotukseen/z94E3yXA?ref=iltalehti:9f46&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal).
Kurssit on nyt laskenut sen verran paljon että aion huomenna tankata lisää rahaa, että saisin halvemmalla ostettua. Täytyy kyllä sanoa että melko masentunut fiilis tuli kun kirjauduin tänään pitkästä aikaa nordnettin, kaikki huutaa punaista ja tuntuu ettei tämä voi taas olla todellista. Ihan vasta superit + etf oli tuottanut yli 200€ plussaa vuodessa. Nyt n. 1,5v ajalla nämä samat setit on tuottanut huimat +4 _FAKIN_ euroa!
Kyllä tässä pitää nyt pää pitää kylmänä ja jatkaa vaan eteenpäin, oon kyllä tottunu elämässä että ihan jokainen asia tulee tehdä sieltä pohjamudan kautta, muuten ei onnistu ja muuten se olisi liian hyvää minulle :D Eihän tässä rahaa olla onneksi menetetty vielä, mutta sais tämä herra trump nyt jo asettua, istuis vaikka vaan konttorissaan muutaman kk eikä oikeesti tekis mitään kun jokainen hänen liike tuntuu kaatavan kursseja..
Vähän myös miettinyt että onkohan tuo mun salkku ihan turvallinen painotuksiltaan kun pelkkä trump voi kaataa puoli salkkua periaatteessa jos haluaa sekoilla lisää.
Toivotaan nyt että tämä on minun onni ja saan ostettua nyt halvalla lisää ja kurssit ponkasee joskus tässä taas ylöspäin.
Nämä on niitä aikoja kun heikot luovuttaa ja viisaat jatkaa ja se luultavasti näkyy sitten pankkitilillä 20v päästä (toivottavasti!). Luulin omaavani rautaset hermot kun kyseessä on raha, eikä tämä monttu nyt oikeasti minua satuta, mutta mietin asiaa siltä kannalta että jos olisin tunkenut tuonne 10x rahan jo sisään ja tuotto olis +40€ niin ei kyllä kovin hulluna kiinnostais tää homma..

Toivotaan nyt parasta, eikai tämä maailma voi tähän kaatua ja täytyyhän noiden kurssien joskus nousta! Hyvää pääsiäistä kaikille ja ottakaa rennosti, tehkää niitä asioita mistä nautitte ja nyt 4pv se nordnetin sivusto kiinni! :D

Taistelu on ohi, kämppä myyty!

Ei senttiäkään periksi!

 

Huh huh ja heipä hei! Lopulta asunto taistelu on ohi ja oma asunto on myyty. Aiomme ostaa itsellemme omakotitalon, koska perheessä on jo 5 henkilöä niin tilaa tarvitaan ja minun laskujen mukaan omakotitalo on edullisempi vaihtoehto ainakin meille, ainakin tämä asunto mikä aiotaan ostaa. Mutta miten kaupat meni?

OKT tingattiin melko paljon, asuntoon on tehty täysremontti, lattiat, seinät, katot, pesuhuoneet, putket, ikkunat&ovet ja sauna + pihaan on laitettu asfaltti. Asunnon pyynti oli 175 000€ ja kyllä oli melko kamppailut tinkailussa. Myyjä puotti hinnan aluksi vain 173 000€ ja se ei ollut lähelläkään meidän hintaa. Lopulta kaikkien keinojen jälkeen saimme hinnasta 10 000€ pois, eli asunnosta maksamme 165 000€!! JES!

Sitten alkoi oman asunnon myynti ja voi hyvä luoja tätä HÄSSÄKKÄÄ! Meillä oli näyttöjä vähintään 2x/vk ja siihen samaan syssyyn oli vauvan ristiäiset ja keskimmäisen pojan synttärit, eli yhtenäkin sunnuntaina meillä oli ensin ristiäiset, sitten vieraat pihalle ja kauhea tohina ja siivous päälle ja 1h päästä asunnossa oli näyttö. Seuraavana sunnuntaina oli pojan synttärit ja luovutettiin kerralla, kaivettiin kukkaro esiin ja pidettiin pojan synttärit leos leikkimaassa  . Tuo oli kyllä oikein onnistunut reissu, kaikki lapset tykkäsit tietenkin, saimme oman synttärihuoneen (merirosvo huone) ja herkuttelujen jälkeen lapset sai leikkiä niin kauan kun jaksoi. Lysti maksoi 160€ ja siihen kuului huone + 8 lasta, kallista periaatteessa, mutta eipähän tarvinut siivota ja sai asunto näyttö rullata omalla painolla.
Eilen saimme ensimmäisen ostotarjouksen.. 152 000€... No fucking way(meidän pyynti oli 169 000€). Laitoin vastatarjouksen 165 000€ ja sanoin että tämä on minimi, tästä alemmas en mene senttiäkään. Välittäjä oli taistellut ostajien kanssa koko tämän päivän ja lopulta oli saanut väännettyä kaupat valmiiksi, eli asuntomme myyntiin 165 000€! Nyt saan taputtaa itseä selkään, koska minä olen vääntänyt yksin kaikki nämä hinnat, vaimo on kuunnellut vierestä. :)
Viimeinen ehto ennen myyntiä / uuden ostoa on että meidän asunto menee läpi kosteusmittauksesta ja että tuleva asuntomme menee läpi täysmittaisesta kuntotarkastuksesta.
Kyllä minä sanon että kun perheessä on 3 lasta niin on tämä asunnon myynti melkoista haipakkaa..  Onneksi se on ohi. Nyt laitoin tyytyväisenä pankkiin viestiä että hyväksymme heidän myöntämän lainan ja ehkä jo parin viikon sisällä aletaan muuttamaan. JIHUU!

Mieli on ollut vähän allapäin kokoajan ja ajatukset huidellu missä sattuu, mutta nyt tuntuu että elämä taas maistuu ja virtaa löytyy. Uuteen asuntoon alankin sitten heti tekemään pientä pintaremonttia, eli tapettejen poistoa ja uuden asennusta ja joihinkin huoneisiin uudet laminaatit koska vanhat ei silmää miellytä, myös uusi jääkaappi on suunnitelmissa ja arkkupakastin + kaikkea sisustus härpäkettä mutta ne on vaimon heiniä :D Eiköhän tässä tämä lopputalvi heilahda melko nopeasti joten ei muuta kun hyvää kesää kaikille, sehän on jo ovella!
Sijoituksiin ei ole hirveästi rahaa nyt tullut, koska maksan 100% meidän asuntolainan ja aikaisemmissa kirjoituksissa tästä olen kirjoittanut enemmän joten kaivelkaa sieltä. Joitain kymppejä kuitenkin sijoituksiin on mennyt. Myös tilillä olen kokoajan pitänyt 2000€ säästösummaa ja aina jos sieltä rahaa katoaa niin seuraavasta tilistä pumppaan 2000€ rajan täyteen. 
Hyvää loppuviikkoa kaikille ja muistakaa nauttia vapaista! :)
PS. Katselin pitkästä aikaa blogini tilastoja, minulla on jo 4 vakituista lukijaa, KIITOS TEILLE VALTAVASTI!! Blogia jo luettu tuhansia ellei kymmeniä tuhansia kertoja. Kiitos kaikille.

Salkun 1v synttärit ja syvä analyysi

SALKKU 1V!


Salkkuni alkaa olemaan 1v ikäinen. Nordic mining osakkeen ostin 1v2kk sitten, mutta säännöllisen, järkevän rahasto sijoittamisen aloitin helmikuussa, eli rahastoille tulee 10kk täyteen. Käytän silti vuodenvaihdetta vuosipäivänäni niin pysyy asiat yksinkertaisena. Katsotaampa miten minun ensimmäinen vuosi on edistynyt:

Rahastot:


ETF omistuksiin olen tyytyväinen, toki S&P 500 olisi saanut nousta vieläkin vähän enemmän, mutta rahastoihin olen kyllä hieman pettynyt. En tiedä mitä nyt loppuvuodesta tapahtui mutta kaikki rahastot droppasi loppuvuodesta melko mallikkaasti ja vuosituotto olisi kyllä naurettava ilman ETF omistuksia. Tavoitteeni on joka vuosi saada vähintään 6% tuottoa, joten tämän hetken n. 8% tuottoon täytyy olla tyytyväinen ja myös indeksi voitettiin hienosti.

Osakkeet:







Osakkeitahan minä en oikeasti itselleni vielä osta, mutta tämän yhden osakkeen ostin kun aloitin sijoittamisen ja ajattelin pitää tätä hamaan loppuun saakka, kävi sille miten hyvänsä. Summa on niin pieni etten tätä aio myydä poiskaan ja ehkä joskus se sieltä nousee. Parhaimmillaan taisin olla +20% jossain kohtaan, mutta loppuvuosi on ollut yhtä pudotusta ja kuvat kertoo karun totuuden. Olkoon tämä nyt se aloittelijan ensimoka.

Yhteenveto:

Omaan rahasto/etf pakettiin olen tyytyväinen ja aion pysyä samassa suunnitelmassa. Nordic mining osakkeeseen en oikein ota kantaa, se on mitä on ja olkoon siellä. Vuodessa sain rakennettua itselleni salkun jonka arvo on tällä hetkellä 3974€, mikä on kyllä ihan järjetön suoritus minulta enkä oikein ymmärrä miten tähän on päästy, mutta hyvä näin!

Vuosi 2018:

Uskon että vuodesta 2018 tulee paljon huonompi sijoituksellisesti kun tästä vuodesta. Kolmas lapsi syntyi taloon ja vaimo on äitiyslomalla melkein koko 2018 vuoden, joten minä maksan 70-80% laskuista ja asuntolainasta ja se tulee vaikuttamaan sijoituksiin. Nyt olen 1kk elänyt niin että maksoin itse asuntolainan lyhennyksen ja vaimo maksoi pelkästään vastikkeen ja huomasin ettei minulla jäänyt penniäkään sijoituksiin. Not good.
Suurempiakin muutoksia voi olla tulossa, olemme nimittäin katselleen omakotitaloa perheellemme ja tälläkin hetkellä meillä on yksi tarjous vetämässä ja odotamme myyjän vastausta. OKT olisi mielestäni järkevin ratkaisu meille.
Toinen iso muutos tulee olemaan se että menetän firman auton, mutta sen ansiosta alan saamaan ruokarahat suoraan tiliin, joka on n. 200€/kk verovapaasti, mutta se tarkoittaisi varmaan sitä että meidän pitäisi hommata toinen auto. Uskon kuitenkin että auton pito ei maksa 200€/kk, joten odotan jääväni tuosta ratkaisusta hieman voitolle ja näin saisin lisää rahaa sijoituksiin.
Rakennusliitosta aion erota 2.1.2018 ja liityin YTK:n palvelukseen, siinä säästän vuodessa 300-400€.
Vakuutuksia olemme myös vaimon kanssa miettineet ja niihin takerrutaan ehkä jossain toisessa kirjoituksessa tarkemmin.
2018 vuoden tarkoitus olisi tienata mahdollisimman paljon ja karsia kaikki mahdolliset ylimääräiset kulut pois. Sijoittaa aion niin paljon kun rahkeet riittää, mutta kuten sanoin niin tuskin tähän 4000€/v vauhtiin päästään.
Osakkeita saatan myös mahdollisesti ostaa, ainakin ne on kovalla mietinnällä. Ongelma vain on se että yksi ostoerä tulisi olla n. 1500€ että kulut pysyy järkevinä, joten en varmaan saisi vuodessa kuin yhden ostoerän tehtyä. Mikäli alan osakkeita ostamaan, aion säästää 50/50 periaatteella rahastoihin/osakkeisiin.

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA KAIKILLE JA MENESTYKSEKÄSTÄ VUOTTA 2018!!


Pää täynnä ajatuksia, PAKKO rikastua

Mistä sitä aloittaisi?

 


Hyvää joulukuun alkua lukijoille!
Minulla on nyt niin paljon asiaa ja niin vähän aikaa etten tiedä mistä aloittaisi..
Olin vastikään 4 viikkoa lomalla, 3 niistä viikoista olin sairaslomalla kun jalkani töissä teloin ja yhden viikon olin isyyslomalla, eli perheeseemme syntyi terve ja onnellinen kolmas lapsi! :)

 4 viikon loman jälkeen menin töihin ja luulisi että työt kiinnostaisi kun sai yhtäkkiä olla noin pitkään pois.. No ei kiinnosta. En tiedä onko se tämä talvi ja kylmyys ja kaikki mutta ei vaan kiinnosta. En ole ikinä älyttömästi tykännyt ammatistani ja olen ihminen joka tykkää tehdä hommia täysillä ja tykkään touhuta kokoajan, joten minulle ei sovi se että katon vieressä kun toinen tekee ja tällä hetkellä työmaa on niin lopussa että 80% ajasta homma on tuota, enkä jaksa, mieluummin olisin kotona. Jos olen paikoillani niin tunnen oloni täysin turhaksi, alan jopa haukkumaan itseä omassa mielessäni ja siinä menee itsetunto ja kaikki kun hyvä mies vaan seistä jopottaa. Olen aina ollut älyttömän ankara itselleni. Aina kun olen jonkun asian aloittanut, olen tehnyt sitä niin kauan että olen siinä todella hyvä, ellen paras, mutta ainakin aina parempi pitää olla kun viereinen kaveri. Olen harrastanu 10v jääkiekkoa ja olin aina paras, ykköskentässä, pistepörssin kärjessä, aina, kaudesta toiseen. Sitten hajotin jalkani ja unelma kaatui 16 vuotiaana.
Sitten rupesin treenaamaan kroppaani ja minähän se kasvoin. Kasvoin niin nopeasti että jälkeenpäin oon kuullut että porukka luulin että käytän horppaa :D
Jos jotain teen, keskityn siihen täysillä ja laitan siihen kaiken likoon. Tällä hetkellä sairauksieni takia en ole voinut treenata 5 kuukauteen ja olen lihonut 5,5kg, joten nyt kun saan taas treenata niin sitähän sitten kans treenataan. Tein itselle kaikki ruokavaliot kuntoon, etsin netistä kaikki tarkat tiedot ja ohjeet miten tulee syödä ettei lihas katoa mutta läski katoaa jne jne. Olen itse itseni PT. Ja kun lihosin tuon 5,5kg, katoin itseä peilistä ja haukuin itseä. Haukun edelleen, niin kauan kunnes olen kunnossa, semmoinen minä olen, itse itseni pahin vastustaja.

Back to work: Olen haaveillut yrittämisestä jo 18 vuotiaasta asti ja 18 vuotiaana jo sanoin kavereilleni heti yhden bisneksen millä tiesin että tulee miljoonia ja rikastuu. Kaverini ei uskonut minua ja nauroivat. Laskin kotona kaikki kulut ja menot, palkat ja muut ja tajusin että sillä rikastuisi, ja tiesin alueen olevan täydellinen sille firmalle, mutta minulla ei ollut rahaa, oli paska palkka, en voinut yrittää. 4 vuotta myöhemmin siihen tuli se firma minkä itse olisin perustanut ja niillä pyyhkii ihan tajuttoman hyvin, tekevät miljoonia.

Muutama vuosi sitten tajusin että halleja kannattais rakentaa ja myydä / vuokrata niitä, niillä tienaisi koska tiesin että ihmiset tarvii varastointi tilaa, harraste tilaa jne, mutta jälleen minulla ei ollut rahaa, enkä minä ole yrittäjä, joten luovuin ajatuksesta. Nykyään joka perhanan paikka on täynnä näitä vuokra halleja ja koppeja, ne rikastui, minä en ja nyt olen myöhässä, se on jo mennyt trendi.

Haluaisin olla itse itseni pomo, saisin ruoskia itseä ja tehdä aina parempaa tulosta, tekisin töitä täysillä enkä luovuttaisi. Rahaa en pelkää enkä pelkää sitä myöskään menettää, hermot varmasti kestäisi. Ei tarvisi mielistellä pomoa ja esittää tomeraa kun saisin olla ihan oma itseni.
Mietin yrittämistä JOKA PÄIVÄ. Mietin jatkuvasti minkä yrityksen perustan, mikä olisi se jackpot.. Monta hyvää ideaa on jo ollut mutta lähes aina se tyssää koska ei ole rahaa!
Minä haluan rikastua ja aion rikastua, olen pienestä asti säästänyt joka pennin ja heti vanhemmatkin huomasi että suhtaudun täysin erilailla rahaan kun kukaan muu sukulainen. Raha ja rahaan suhtautuminen on mielestäni ihmisellä luonteessa ja kyllä sitä jo aika nuorista näkee että ketkä luultavasti isona ovat vähän varakkaampia kun toiset, juuri sen rahaan suhtautumisen vuoksi, toisille se on tärkeä asia elämässä ja toiset siitä ei välitä vaan antaa kaiken palaa.

No mutta se siitä yrittämisestä ja takas sijoituksiin..

Pyörittelen näitä sijoitus asioita päässäni myös päivittäin, en siis sillä että haluaisin ostaa sitä sun tätä, mutta mietin tulevaisuuteen ja mietin mikä olisi järkevin ratkaisu pitkässä juoksussa ja miten minun tulee edetä. Samalla myös haaveilen mitä tekisin jos sitä rahaa nyt yhtäkkiä olisi.
Olen erittäin kiinnostunut asuntosijoittamisesta, en vaan millään pääse siitä asiasta irti. Vaikka asunnot vanhenee ja voi olla remonttihuolia jne jne, niin olisi se mahtavaa jos voisi ostaa vaikka velattomana itselle sijoitus asunnon, koska siitä saisi jatkuvaa kuukausittaista tuottoa.

Jos haaveillaan että saisin nyt 150 000€, niin kyllä minä ostaisin 3 sijoitus asuntoa mieluummin kun laittaisin ne rahastoihin. Rahasto salkullani olen tuottanut n. 6% tulosta ja pian on vuosi täynnä. 150 000€ 6%= 9000€/vuosi. Tottakai tuo raha kasvattaisi sijoitus omaisuuttani ja tuotto olisi aina vain suurempaa, mutta vuokraa saisin 3 asunnosta n. 2000€ - vastikkeet. Veroja en tässä ajatuksessa vähennä koska en vähentänyt rahaston tuotostakaan. Vastike olisi n. 220€/asunto, eli 1340€/kk saisin rahaa. Voisin sijoittaa ne tai säästää ja hommata pian neljännen asunnon ja pian saisin niin paljon vuokratuloja että voisin lähteä helvettiin töistä ja olisin taloudellisesti riippumaton, eli olisin saavuttanut mitä haluan.

Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko esim osinkoja voisi saada parhaista osinkofirmoista vuodessa jos sijoittaisi 150 000€, eli pääseekö lähellekään vuokrakämppien tuottoa?

En vaan saa ajatuksiani pois asuntosijoittamisesta... Suurin syy siihen varmaan on se että haluan tienata elämässä paremmin.. Sori jos teksti on sotkuinen, lapset pomppii vieressä ja olen jo 2 kertaa katkaissut kirjoituksen kesken kun pitänyt hoitaa lastenkin tarpeita :)

HAUSKAA JOULUN ODOTUSTA, LEVÄTKÄÄ JOULUNA! :)

Marraskuun kassakatsaus

KASSAKATSAUS

Terve kaikille lukijoille! En ole pitkään aikaan päivityksiä tehnyt, oikeastaan ei ole ollut aikaa ja jos on ollut aikaa niin ei ole ollut oikein mistään mitä kirjoittaa.
Olen nyt laittanut n. 80-90% säästöistä omiin säästöihin tilille ja loput sijoituksiin, joten sijoituskassa ei ole kasvanut kovin paljoa, mutta olen saanut säästöihin jo n. 1400€.
Säästöjä rakennan sen takia koska 1-3vk sisällä perheeseemme syntyy uusi lapsi ja olen sitä varten yrittänyt jonkulaista varakassaa saada aikaan. Vaimo on äityslomalla väh. 10kk, joten tuo 1400€ toisi jo 140€ lisää rahaa kuukaudessa käytettäväksi, JOS omat rahat ei yksinkertaisesti riitä. Tulen maksamaan 70-80% kaikista asumiskustannuksista ja varmasti suurimman osan laskuista, joten saapa nähdä miten miehen käy, pysähtyykö sijoittaminen melkein vuodeksi kokonaan kun ei ole rahaa mitä tallettaa. Toivottavasti saan edelleen rahaa myös sijoituksiin.
En muista olenko blogissa vai sharevillessä puhunut siitä kuinka olen yrittänyt saada myös vaimoni sijoittamaan mutta hän pitää tätä ihan hullujen touhuna, niinkuin 90% suomalaisista. Nyt on tullut sen verran hyviä uutisia että hän alkaa jo ymmärtää tämän idean ja on alkanut jo miettimään että pitäisiköhän hänenkin aloittaa ;) En millään häntä nyt painosta tähän hommaan vaan aina välillä kerron faktoja miksi se kannattaa jne ja huomaan että hänen olemus ja äänensävy ja kaikki on muuttunut kokonaan kun puhutaan sijoittamisesta. toivottavasti pian myös vaimoni alkaa sijoittajaksi, ensimmäisenä aion suositella hänelle vain pelkkiä supereita, ne kun on minusta niitä varmimpia eikä mitään hirveitä heilahteluita tapahdu tai jos jossain superissa tapahtuu niin yleensä toinen sen menetyksen paikkaa.

Harmillisesti sijoitukset ei ole kasvanut kun 240€ 1,5kk aikana, vaikka olen kyllä tallettanut enemmän, mutta nordic mining on päättänyt ottaa todellisesti nuo kaivuu hommat käytäntöön ja kaivavat nyt asiakkailleen monttua :) 1,5kk sitten oli tuotto 3kk: +24,57%; nyt se on -18,53%. Mutta tässä tilanne nyt, pian paukkuu 4000€ rikki:
 

Miksei ihmiset vaan ymmärrä?

Pihi vai tyhmä?

Hei kaikki. Nyt ei puhuta kassastani tai muutenkaan minun rahoistani, nyt on perjantai, muutama olut alla ja nyt puhutaan asioista mitkä minua on mietityttänyt lähes päivittäin mutta ei niistä oikeen viitsi ääneenkään sanoa kun olen heti se "pihi paska" ja "mitä se muutama euro nyt mihinkään vaikuttaa".

Eli nyt puhutaan säästäjän tärkeimmästä asiasta; arki elämästä!

Olen tosiaan töissä raksalla, pyörin päivät pölyssä ja paskassa, ja ihanat tauot pidän yleensä aina joko jonkun kerrostalon kellarin pohjimmaisessa ja syvimmässä kolossa mitä talosta löytyy tai ankeassa, rautaisessa, kylmässä "taukokopissa"; riippuen siitä mikä minun työmaa on. Minun pyyntö yleisiin hygienia ja ruokailu oloihin on että saan tilan jossa on pistorasia että saan jääkaapin ja kahvinkeittimen toimimaan... ja haluaisin käydä vessassa pöntöllä; yleensä ensimmäiseen vaihtoehtoon ratkaisu löytyy. En halua oikeasti dissata raksamiesten oloja, jos saan lämpimän kopin eikä tarvi istua taukoja talvella kylmässä autossa niin kyllä minä onnellinen olen, lämpenee sormet ja märät vaatteet vähän aikaa ja jos pistokkeita likenee liikaa niin saattaa jopa radio olla päällä ja kuulee musiikkia!
Vähän lähtee nyt ajatus haahuilemaan liikaa tuonne totuuksien puolelle niin palataampa "peruskuvaan". 
En tiedä olenko tyhmä vai pihi mutta minä tykkään tehdä kotona itselle eväät töihin. Ja jotenkin se tuntuu muiden mielestä naurettavalta että minä syön siellä lämpimässä työmaakopissa aina itse tekemiä ruokia, kun grilliltä sais paljon parempaa. Olen lopettanut punaisen lihan syönnin ja ei oo ihan lähi grillillä näkynyt riisiä ja kana kastiketta salaatilla tai lohta ja uusia perunoita... Kai minä oon tyhmä, kuka nyt töissä söis ruokaa mitä kotona söis.. phyi.. ja eihän se oo ku 7-10€ se ateria ja saat kebab burgerin naaman eteen heti, MIETI NYT VÄHÄ?
Kovin moni ei varmaan blogiani lue, mutta olis mukava jutella ihmisten kanssa nimenomaan näistä arkisista kuluista, esim ruoka; mietin ensin että aloitan keskustelun sharevillessä, mutta siellä tämmönen asia ehkä lynkataan tai sanotaan ettei liity sijoittamiseen niin kirjoitin sitten tänne omaan blogiin tästä aihee. Aiheesta voidaan mielellään puhua sitten minun shareville kanavalla tai täällä blogissa. Miettikääpä kuinka hirvittävästi oikeasti normaali ihmisillä menee rahaa aivan järjettömään tyhmyyteen, mitä ne eivät itse tajua. Puhutaan sadoista euroista kuukaudessa ja puhutaan ihan normaali kauppa reissuista.

En tiedä onko pihiä vai tyhmää käydä s-kaupassa ja maksaa kaikesta enemmän, mutta hei saatpahan bonusta?
Itse käyn lidlissä, käyn vaikka väkisin lidlissä ja jos on ihan pakko joku erikoinen tuote saada näistä suomen mafia liikkeistä K & S ryhmistä, niin hammasta purren käyn sen hakemassa, mutta samalla nauran heidän järettömille hinnoille ja tiedän olevani oikeassa.. Lidl on arki tarpeissa n. 30% halvempi, onko teillä semmoista bonuskorttia? Olen perheellinen ihminen ja ruokaan kuluu rahaa ihan sikana. Olen myös kiinan unelma eli olen tehnyt pelkästään poikia, joten ruokaan kuluu iiiiiihan sikana!
Minä en ymmärrä miksi ihmiset pitää pystyssä S & K ryhmiä? Miksi te siellä käytte? Saatte lidlistä kaiken halvemmalla, mutta ette viitsi siellä käydä? Siellä ei ole kaikkea? Ette jaksa tutustua ja onko tuo nyt niin euron päälle?
Oikeasti esim *PHYI* prismasta ei saa 50€ ihan_mitään. lidlistä sillä saa 4 kassia ruokaa. En ole mikään lidlin edustaja, olen köyhä rakennusmies, mutta yritän rikastua ja katson sivusta kun suomessa paremmassa olevat ihmiset eivät yritä rikastua vaan nimenomaan tuhlaavat arkiseen aherrukseen kaiken, vaikka heillä jos kenellä olisi mahdollista rikastua entistä enemmän..

Ristitään tämä blogi PERJANTAI BLOGIKSI
(kaikki tähän kirjoitettu on kirjoitettu alkoholin alaisena ja näinollen en ole vastuullinen) 

TERVETULOA BLOGIINI

Ero, rahat meni, luotto tapissa.. Mitä on tapahtunut?

Aika vaan lentää Hei vaan pitkästä aikaa kaikki lukijat. Aikaa on vierähtänyt yhtäkkiä 1,5 vuotta, enkä ole tehnyt yhtään sijoituksia j...